Yhdestoista Kokkoontumisajo Suolahdella 19-22.6
Äänekosken Moottorikerho ry järjestää Juhannuksen kokoontumisajon jo yhdettätoista kertaa Suolahdella Hankalan leirintäalueella. Aikoinaan Kokkoontumisajo vaihtoi paikkaa, mutta viime aikoina on pitäydytty Hankalassa. Kävijämäärä on pyörinyt siinä 800 korvilla, mutta tällä kertaa ilmeisestikin sateisten sääennusteiden takia jäätiin keskiarvon alle.
Kokoontuminen yhteislähtöön Repen ja Annen kodilla Palojoella. Kuvissa Reijo, Kaitsu, Anne, Repe, Epi, Matti ja Linjama.
Ensimmäinen pysähdys Jokelassa, jossa bensaa tankkiin ja ruokatarpeet mukaan.
Toinen pysähdys Jämsässä, jossa bensaa tankkiin ja kahvia koneeseen.
Lopultakin perillä Suolahdessa. Off on tarpeen kun hyttysiä riittää. Samoin nestettä ensimmäiseen janoon.
Leirin pystytys alkaa luonnollisesti lipunnostolla. Olennaisinta on hyvä pohja ja kunnollinen sadekatos. Vettä on luvassa useampana päivänä.
Tapahtumakuvia leirin ympäristöstä torstai iltana ja perjantaina päivällä.
Visiitillä alueen ravintolan terassilla.
Perjantai-illan bändinä oli Tre's Hombres.
Iltasella tapahtumia leirillä.
Meininkiä olutteltalla. Kuvissa jengiä Kehä III:lta.
Jokaiseen Juhannukseen kuuluu kokko, joka paloi tällä tavalla.
Kansaa oli kokkontunut kokon ympärille.
Kokon jälkeen olutteltoilla. Tässä on suunnitteilla perinteeksi muodostunut Natsa-Golf Open, jonka järjestelyt ovat suunnittelussa.
Ensimmäinen pelikierros. Kierrostaan suorittamasssa Kate, Peide, Jonna, Matti, Anne, Sonja, Lauri ja Laurin seuralainen ja Epi. Epi valvoo suorituksia aina välillä.
Koska eka ja toka sija samoin kuin kolmas ja neljäs päätyivät tasatulokseen, piti lopullinen pelata yksi uusintakierros kummastakin parista erikseen. Ekana Peide ja Matti kisaamassa ykköspaikasta ja toiseksi Atte ja Repe kisaamassa pronssiottelussa.
Lopulta kävi niin, että Matti voitti ja Peide jäi toiseksi. Peide tunnustaa kuvassa tappionsa. Toisessa kuvassa loppupotretti: Atte kolmantena ja Repe jäi tällä kertaa neljänneksi. Olisiko kyseessä ollut ylikunto tai liiallinen doping.
Perjantai-ilta on jo sirtymässä lauantain aamun puolelle.
Juhannuksen kunniaksi Sonja sai koivusta käärityn seppeleen.
Näiden mahojen kasvattamiseen on käytetty aikaa, vaivaa ja rahaa!
Iltapäivän viettoa leirillä.
Anne, Repe ja possukalsarit.
Visiitillä leirillä ja välillä naapurissa.
Kuvia lounaalta. Kaide ekassa kuvassa ja toisessa Mathias Landmann seuralaisineen. Mathias voitti kauimpaa tulleen ulkomaalaisen palkinnon. Jälkimmäisissä kuvissa Peide ja Antsa.
Järjestetäjät olivat hommanneet päivien ajankuluksi erilaisia kilpailuja. Tässä esimerkkejä yksipyöräsen työnnöstä ja koppimopon vedosta. Mitakin lajeja oli aina märkä-T-paitakisasta ja sukkulan heitosta rohkeisiin esityksiin.
Yleisö, jos nyt ei aivan repeä riemusta, on ainakin hengessä mukana.
Sami ja FireBladensa.
Jälleen leirissä. Kun sattui olemaan aurinkoinen päivä, niin mikäs siinä aurinkoa ottaessa.
Sonja voitti vedon uimaan menosta ja nauttii sitä tässä.
Muuta toimintaa leirissä.
Vaihteeksi vierailijoita mc2:n leiristä.
Palkintojen jakoa. Paljintoja annettiin pisimmistä matkoista, suurimmista osanottajamääristä ja kilpailujen voitoista.
Lauantai-illan bändinä oli ...
Grilli on kovassa käytössä vielä aamuyöstä. Tässä ei ole kysymys aamiaisesta.
Kaikki hyvä loppu aikanaan. Nytkin on vuorossa leirin purkaminen.
Maskotti pysyy varmasti mukana.
Viimeiset kuvat (tai savut) ennen paluumatkalle lähtöä.
Copyright © 2003 Timo Tuuliniemi